Lainsäädäntö ei ole johdonmukaista siinä, milloin työnteon oikeudelliset seuraamukset kohdistetaan yritykseen ja milloin työntekijöihin.
Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi joulukuussa päätöksen, jonka mukaan työntekijä on saanut palkaksi luettavaa veronalaista etua, kun työnantaja on maksanut työhön liittyvässä rikosasiassa oikeudenkäyntikuluja työntekijän puolesta. Päätös koski Helsingin Sanomien toimittajaa, mutta samanlaiseen tilanteeseen voivat työnsä takia joutua monet muutkin kuin tiedotusvälineiden edustajat.
KHO:n päätöksen ydin on kiteytetty – jopa hieman piikikkäästi – perusteluun, jonka mukaan työntekijän työtehtäviin ei ollut kuulunut vastaajana oleminen rikosasiaa koskevassa oikeudenkäynnissä. Käytännössä olosuhteet, joiden pohjalta työelämän eri aloilla epäiltyjä rikoksia päätyy tuomioistuimissa käsiteltäväksi, ovat kuitenkin moninaisia.
Rikosoikeudessa on periaatteena, että erilaisia lainvastaisuuksia pitäisi säätää rangaistaviksi vain, jollei ole käytettävissä muita, lievempiä keinoja puuttua moitittavaan toimintaan. Käytäntö on usein silti toinen. Erityisesti toimialakohtaisissa laeissa turvaudutaan helposti säätämään rangaistavaksi kaikenlainen lain rikkominen.
Yleisesti lainsäädäntö ei ole johdonmukaista siinä, milloin oikeudelliset seuraamukset kohdistetaan yritykseen ja milloin sen puolesta toimineisiin. Esimerkiksi kartellit ovat yhteiskunnan kokonaisedun kannalta erittäin vahingollisia, mutta kartelliin osallistuminen ei ole rikos. Myös tietosuojan loukkauksissa on kavennettu rikosvastuun alaa ja keskitytty yrityksille määrättäviin seuraamuksiin.
Osa rikoksista edellyttää tahallisuutta, osassa riittää huolimattomuus. Työntekijä voi pyrkiä tekemään työnsä tunnollisesti, mutta häneltä saattaa jäädä huomaamatta velvollisuus, jonka laiminlyönti on myös huolimattomuudesta rangaistavaa. Varomattomuudesta tehty rikos ei ole niin moitittava kuin tahallinen, mutta oikeudenkäynti voi tulla kalliiksi.
Työnantajan intressi vaihtelee eri rikostyypeissä. Joskus ainoa haitta liittyy yrityksen maineeseen, mutta toisinaan työnantajalle voi seurata huomattava vahingonkorvausvastuu. Esimerkiksi ympäristörikoksissa yritystä voi uhata lisäksi ankara rikoshyödyn menettäminen. Joihinkin rikoksiin liittyy yhteisösakon mahdollisuus.
Työlainsäädäntö pyrkii suojelemaan työsuhteen heikompaa osapuolta, työntekijää. Vahingonkorvausoikeudessa se ilmenee niin, että jos työntekijä aiheuttaa työssään vahinkoa ulkopuoliselle, työnantaja maksaa korvausta isännänvastuun perusteella. Työntekijäkin voi joutua korvaamaan vahingosta ainakin osan. Olennaista on huolimattomuuden aste.
KHO:n linjauksen mukaan rikosasian oikeudenkäyntikulut eivät ole työn suorittamisesta välittömästi aiheutuvia verovapaita menoja edes siinä tapauksessa, että työntekijä lopulta osoittautuu syyttömäksi.
Verolakien ankara tulkinta työntekijän vahingoksi syventää alati kasvavien oikeudenkäyntikulujen ongelmaa. Keskituloisellakaan ihmisellä ei välttämättä ole edellytyksiä vastata laajamittaisen oikeudenkäynnin kuluista. Tämä on ongelma yksityiselämän oikeustapauksissa, mutta epäkohta korostuu, jos henkilökohtainen talous raunioituu työstä aiheutuvan oikeudenkäynnin seurauksena.
Työntekijän haavoittuva asema voi vaikuttaa vastapuolten tapaan esittää syytöksiä paitsi yritystä myös sen työntekijöitä kohtaan. Jos on tiedossa, että työnantajan edellytykset järjestää työntekijälle tehokas puolustus ovat heikot, työntekijää on helpompi painostaa epäasianmukaisesti.
Verolakien sanamuodot olisivat tehneet mahdolliseksi tulkita työntekijän puolesta maksettavien oikeudenkäyntikulujen verokohtelun toisinkin kuin KHO teki. Nykytilanteessa asia voidaan korjata vain muuttamalla lakia.
Verolaeissa on tärkeää ottaa huomioon, miten työntekijää on suojattu muussa lainsäädännössä. Myös syyttömyysolettama on muistettava. Oikeusprosessin lopputuloksesta riippumatta työnantajan maksamia oikeudenkäyntikuluja tulisi pitää työn suorittamisesta välittömästi aiheutuneina verovapaina menoina.
