Suomella on jo kiire huolehtia uusien lääkkeiden saatavuudesta

Lääkkeiden käyttöä rahoitetaan Suomessa julkisista varoista noin 2,8 miljardilla eurolla vuodessa. Tästä kaksi kolmannesta on Kela-korvauksia, yksi kolmasosa kertyy sairaaloiden hankinnoista.

Julkisten varojen käytön läpinäkyvyys on tärkeää, mutta maailman lääkemarkkinoiden toimintalogiikan takia hintojen julkisuus vaikeuttaa uusien lääkkeiden saamista Suomeen. Jos nykyistä useammalle patenttisuojatulle lääkkeelle sallittaisiin luottamuksellinen alennus, lääkekuluissa säästettäisiin.

Kun Euroopan eri maiden viranomaiset päättävät maksuhalukkuudestaan, ne ottavat huomioon muiden Euroopan maiden hintoja. Suomessakin lääkkeen korvausperusteista hintaa arvioidaan tällä tavoin.

Viime aikoina eurooppalainen hintavertailu on monimutkaistunut ja sen merkitys on muuttunut. Vertailumaissa patenttisuojatuille lääkkeille annetaan luottamuksellisia alennuksia, joiden vuoksi julkinen hinta on todellisuudessa maksettua hintaa korkeampi.

Myös Suomessa on otettu käyttöön alennukset salliva ehdollinen korvattavuus uusille lääkehoidoille. Siinä lääkkeelle vahvistetaan julkinen tukkuhinta, jonka perusteella apteekissa perittävä vähittäishinta määräytyy. Lääkeyritys palauttaa osan tuloistaan Kelalle.

Palautusmaksujen perusteella laskettavat lääkkeiden todelliset hinnat ovat salaisia. On kuitenkin yleisesti tiedossa, että alennus on ollut keskimäärin vähän yli 30 prosenttia. Lääkeyritykset suojelevat alennuksia liikesalaisuuksina, koska julkiset tiedot vaikuttavat hintoihin muualla Euroopassa.

Vuodesta 2025 alkaen lääkehinnoittelua Euroopassa on haastanut Yhdysvaltojen Most Favored Nation -malli (MFN), jolla Yhdysvallat vyöryttää muille valtioille lisää vastuuta lääkekustannuksista ja painaa omia hintojaan alemmaksi. MFN-mallissa Yhdysvaltojen hintaa tarkastellaan suhteessa tiettyjen OECD-maiden muodostamiin hintakoreihin, ja vertailuun halutaan myös luottamukselliset alennushinnat.

Yhdysvallat on kansainväliselle lääketeollisuudelle selvästi tärkein markkina-alue. Väestön määrällä on merkitystä, mutta vielä enemmän vaikuttaa se, että Yhdysvalloissa lääkkeistä on voitu periä korkeampia hintoja kuin muualla maailmassa.

Uusien lääkkeiden korkeat hinnat selittyvät suurilla kehityskustannuksilla. Onnistuneen kehitystyön tuotoilla katetaan myös epäonnistumiset.

Kun uusi lääke tuodaan markkinoille, yritykset pyrkivät jokaisessa maassa saamaan siitä kohtuullisen, lääkkeen hoidollista arvoa vastaavan tuoton. Paikallinen hinta ei kuitenkaan saa vaarantaa muissa maissa – ja mahdollisesti tärkeämmillä markkina-alueilla – perittäviä hintoja.

Yhdysvaltojen MFN-mallin vuoksi yritykset joutuvat nyt Euroopassa suojelemaan entistä tarkemmin suurimpien markkina-alueiden hintatasoja. Uutta lääkettä ei ehkä tuoda kaikkialla saataville. Vaarassa ovat etenkin pienet matalan hintatason maat, kuten Suomi.

Toistaiseksi Suomi ei ole mukana MFN-vertailuhinnan määrittävissä hintakoreissa. Silti Suomen julkiset hinnat voivat alentaa hintakoreissa mukana olevien muiden Euroopan maiden hintoja.

MFN-mallin paine on vaikuttanut Suomessa runsaan vuoden. Se voi johtaa joidenkin uusien lääkkeiden saamisen estymiseen ja jo käytössä olevien lääkkeiden poistumiseen markkinoilta. Riskejä on jo toteutunut:  joitain uusia syöpälääkkeitä ei ole tuotu Suomessa lainkaan markkinoille.

Edellytykset pitää tarpeelliset lääkehoidot suomalaisten saatavilla parantuisivat, jos ehdollinen korvattavuus ulotettaisiin nykyistä laajemmin patenttisuojattuihin lääkkeisiin. Luottamuksellisesta alennuksesta pitäisi voida sopia nykyistä joustavammin myös silloin, kun lääkkeelle on kehitetty uusi käyttötarkoitus.

Uudistus vähentäisi MFN-mallin aiheuttamaa lääkkeiden saatavuusriskiä. Vaikka entistä useamman lääkkeen todellinen alennettu hinta olisi salainen, yhä tiedettäisiin keskimääräinen alennusprosentti ja se, kuinka paljon julkisia varoja lääkkeisiin käytetään.